Loading...
  • Voimia & halauksia surun keskelle Jos ystävää on kohdannut suru, tapaaminen ei aina tunnu luontevalta. Osanottokortin lähettäminen on oivallinen tapa muistaa ystävää, ja kertoa että hän on ajatuksissasi. Kortti on painettu Suomessa mattapintaiselle ja paksulle, laadukkaalle paperille. Kortin kääntöpuolella on postikorttiviivasto ja sydänkuvitus. Saatavana myös taitettuna korttina valkoisella kuorella.
  • ALE
    Tämä kortti on suunnitteluvaiheessa kaavailtu kortiksi, jonka esimerkiksi lapset voisivat lähettää isovanhemmilleen tai toisin päin... Kortti on painettu Suomessa mattapintaiselle ja paksulle, laadukkaalle paperille. Kortin kääntöpuolella on osoiteviivasto ja pienet sydänkuvitukset.
  • Äidit eivät useinkaan saa kiitosta tärkeästä työstään... Siksi tämä kortti on tärkeä, ja sen voi antaa äidille milloin vain! Kortti on painettu Suomessa mattapintaiselle ja paksulle, laadukkaalle paperille. Kortin kääntöpuolella on osoiteviivasto ja sydänkuvitus.
  • Tämä taitettu laadukas kortti sopii niin ristiäisten kuin nimijuhlienkin ihanalle pienelle juhlijalle. Kortti on painettu Suomessa mattapintaiselle ja paksulle, laadukkaalle paperille ja mukana tulee valkoinen kirjekuori. Kortin sisäpuoli on tekstitön.  
  • ALE
    1 kultamurunen + 1 kultamurunen = 1 ihana aviopari / taitettu hääkortti Kortin mukana tulee valkoinen tarrasuljettava kuori. Kortin sisäpuoli on tekstitön. Koko taitettuna A6 (105 x 148 mm) Kortti on painettu Suomessa mattapintaiselle laadukkaalle FSC-merkitylle paperille. Täältä löydät toisen hääkortin.
  • Monikäyttöinen onnittelukortti, jonka käyttö ei rajoitu vain valmistujaisjuhliin. Elämä on täynnä uusi seikkailuja: uusi työpaikka, ajokortti... Taitetun onnittelukortin mukana tulee valkoinen kirjekuori. Kortti on painettu Suomessa mattapintaiselle ja paksulle, laadukkaalle paperille.
  • ALE

    Sinä teit sen / postikortti

    1,00 
    Postikortti vaikkapa uuden työpaikan saaneelle ystävälle tai ylioppilasjuhliin. Kortti on painettu Suomessa mattapintaiselle ja paksulle, laadukkaalle paperille. Kortin kääntöpuolella on osoiteviivasto ja sydänkuvitus.
  • ALE

    Kultamuruselle / postikortti

    1,00 
    Tämä kortti sopii moneen lähtöön, niin poikaystävälle kuin sukulaislapsen synttäreillekin! Kortti on painettu Suomessa mattapintaiselle ja paksulle, laadukkaalle paperille. Kortin kääntöpuolella on osoiteviivasto ja pieni sydänkuvitus.
  • ALE

    Nyt / koivumagneetti

    2,50 
    Koivuvanerille painettu magneetti on skandinaavinen ja tyylikäs vaihtoehto toimistoon, lahjaksi tai kotikeittiöön pitämään paperit järjestyksessä. Koko  6 x 6 cm Magneetti on suunniteltu ja valmistettu Suomessa.
  • ALE
    Koivuvanerille painettu magneetti on skandinaavinen ja tyylikäs vaihtoehto lahjaksi tai kotikeittiöön pitämään reseptit järjestyksessä. Koko n. 6 x 6 cm, taustapuoli on koivunvärinen. Magneetti on suunniteltu ja valmistettu Suomessa.
  • ALE

    Miksi ei? / koivumagneetti

    2,50 
    Koivuvanerimagneetti on skandinaavinen ja tyylikäs vaihtoehto toimistoon tai kotiin pitämään muistilaput järjestyksessä. Koko n. 6 x 6 cm Magneetti on suunniteltu ja valmistettu Suomessa.
  • Ihana vanerille painettu pieni pakettikortti, joka sopii paketoinnin lisäksi myös sankarin kattauksen piristäjäksi servetin ympärille tai kortiksi viinipullon kaulan ympärille. Kortti on painettu Suomessa laadukkaalle kotimaiselle, ympäristöystävälliselle 3 mm paksulle koivuvanerille. Kortti on laserleikattu, joten sen reunoissa on lämmintä ja rouheaa ilmettä tuova polttojälki. Koko 44 x 55 mm Vanerikortin toisella puolella ei ole painatusta.  
  • Pieni pakettikortti, jossa käsintehty kuvitus on painettu koivuvanerille. Tyylikäs kortti sopii paketoinnin lisäksi myös kattaukseen servetin ympärille tai kortiksi viinipullon kaulaan. Painettu Suomessa laadukkaalle kotimaiselle, ympäristöystävälliselle 3 mm paksulle koivuvanerille. Kortti on laserleikattu, joten sen reunoissa on lämmintä ja rouheaa ilmettä tuova polttojälki. Koko 44 x 55 mm Vanerikortin toisella puolella ei ole painatusta.  
  • ALE
    Koronan inspiroima joulukortti, joka ei ole hartaimmasta päästä. Koko A6 (148 x 105 mm) Postikortti on painettu Suomessa mattapintaiselle, laadukkaalle ja jämäkälle FSC-merkitylle paperille. Kortin kääntöpuolella on postikorttiviivasto ja pieni sydänkuvitus. Etsitkö lapsiperheelle sopivampaa joulukorttia? Kurkkaa ainakin joulupallokortti jonka voi myös värittää!  
  • Pieni pakettikortti, jossa käsintehty kuvitus on painettu koivuvanerille. Tyylikäs kortti sopii paketoinnin lisäksi myös kattaukseen servetin ympärille tai kortiksi viinipullon kaulaan. Painettu Suomessa laadukkaalle kotimaiselle, ympäristöystävälliselle 3 mm paksulle koivuvanerille. Kortti on laserleikattu, joten sen reunoissa on lämmintä ja rouheaa ilmettä tuova polttojälki. Koko 44 x 55 mm Vanerikortin toisella puolella ei ole painatusta.  
  • Vauvapostikortti ilahduttaa ja lämmittää juuri syntyneen vauvan perheen sydämiä... Kortti on painettu Suomessa mattapintaiselle ja paksulle, laadukkaalle paperille. Kortin kääntöpuolella on osoiteviivasto ja sydänkuvitus.  
  • Lahjapaperi on nostalgista voimapaperia, johon on painettu Kultamurusen sydämiä. Leveys on 57 cm, ja rullassa on kokonaiset viisi metriä paperia. Voit paketoida tällä paperilla niin kesäiset kuin jouluiset paketit vaihtelemalla nauhojen ja pakettikorttien tyyliä. Lahjapaperin voi kierrättää kartonkikeräykseen. Tarvitsetko paketoimiseen ihania pakettitarroja?  
  • Kun kuusaalaiset pistävät töpinäksi, alkaa tapahtumaan! Kultamurusen tukikohta Kuusankosken inspiroima supersankareiden kahvikuppi. Matta musta ulkopinta ja kiiltävä valkoinen sisäpinta. Tyylikäs, myös pieneen käteen sopiva kahvikuppi kestää konepesua ja mikroaaltouunia. Huomioi kupin koko, joka on hieman sirompi kuin perinteinen iso kahvikuppi. Tilavuus 2,5 dl, korkeus 80 mm, halkaisija 80 mm.
  • Onnea on... yllätyspaketti! Lahja sisältää 200 g keskipaahtoista suodatinjauhettua kahvia sekä valitsemasi joulukortin, johon kirjoitamme käsin haluamasi viestin jos lahja lähetetään suoraan saajalleen. Ruksaa alta "Tilaa lahjaksi" ja ilmoita sen jälkeen vastaanottajan yhteystiedot, toimitustapa sekä minkä tekstin haluat korttiin. Me hoidamme loput! Voit rauhassa jatkaa itsellesi lähetettäviä ostoksia, tilaamasi lahja ja osoitetiedot pysyvät sen aikaa tallessa ostoskorissa.
  • ALE
    Vaaleanvihreässä kortissa on herkkä kuvitus pienestä taimesta, joka tarvitsee tukea ja hoitoa. Koko A6 (105 x 148 mm) Postikortti on painettu Suomessa mattapintaiselle, laadukkaalle ja jämäkälle FSC-merkitylle paperille. Kortin kääntöpuolella on postikorttiviivasto ja pieni sydänkuvitus. Etsitkö onnittelukorttia ristiäisiin tai nimijuhliin?  
  • Tervetuloa maailmaan, kultamurunen! Toivota maailman suloisin nyytti tervetulleeksi tällä persoonallisella vauvakortilla. Kortin mukana tulee valkoinen kirjekuori. Painettu Suomessa mattapintaiselle ja paksulle, laadukkaalle paperille.
  • ALE
    Joulukortti todelliselle jouluihmiselle! Taitetun kortin mukana tulee valkoinen kirjekuori. Koko taitettuna A6 (105 x 148 mm) Kortti on painettu Suomessa mattapintaiselle ja paksulle, laadukkaalle paperille. Kurkkaa myös taitettu mustavalkoinen Joulupallot-kortti.
  • Voimia & halauksia – taitettu osanottokortti, jonka mukana tulee valkoinen kirjekuori. Kortin sisäpuoli on tekstitön. Koko taitettuna A6 (105 x 148 mm) Kortti on painettu Suomessa mattapintaiselle laadukkaalle FSC-merkitylle paperille. Tämä teksti ja kuvitus on saatavana myös postikorttina.
  • Kiitoskahvi on ihana pieni lahja ja kortti samassa paketissa, kirjoitamme käsin haluamasi tekstin etikettiin jos lahja lähetetään suoraan saajalleen. Ruksaa alta "Tilaa lahjaksi" ja ilmoita sen jälkeen vastaanottajan yhteystiedot, toimitustapa sekä minkä tekstin haluat kahvipussiin. Me hoidamme loput! Voit rauhassa jatkaa itsellesi lähetettäviä ostoksia, tilaamasi lahja ja osoitetiedot pysyvät sen aikaa tallessa ostoskorissa.

Otsikko

Go to Top